Mikä upea juttu?
 

Jo perinteeksi muodostunut palovaroittimien paristonvaihtokampanja jatkuu myös vuonna 2009. Nyt jokainen palokunta mukaan parantamaan oman kyläyhteisön ja lähimmäisten turvallisuutta osallistumalla kampanjaan!

Kampanjaan osallistuneet palokunnat ovat saaneet paljon hyvää aikaan:  he ovat muun muassa saaneet positiivista julkisuutta ja lisärahoitusta toimintaansa. Ennen kaikkea he ovat toiminnallaan parantaneet lähiseutunsa asukkaiden kodin turvallisuutta ja edistäneet palokunnan tunnettavuutta sekä jäsenrekrytointia.

Milloin ja missä?


Paristonvaihtokampanja alkaa 112 -päivästä ja jatkuu maaliskuun loppuun saakka. Kampanjan voi toteuttaa haluamallaan tavalla: ovelta ovelle myyntinä, kalustoesittelyissä, postittamalla tai jakamalla postilaatikoihin. Kampanjaa voi myös hyödyntää paloaseman avoimissa ovissa tai toripäivässä, unohtamatta tietenkään palokunnan oman jäsenistön ja lähimmäisten turvallisuutta.

 

Palopostin käyttöön tarvitset oman palveluavaimen. Mikäli et ole vielä kirjautunut, avaa tietohanat tästä