spek.bonsait.fi

Kuusankosken
palomuseo

Sairaalanmäen kalliosuoja
Kansantie 45740
Kuusankoski

 
Pikkukuvia klikkaamalla saat näkyviin suuremman kuvan ja mahdollisen kuvatekstin.

Museaalisuus

Yrjö Sarkasuo painottaa että palomuseotoiminnassa on tärkeää tiedostaa myös museaalisuuden vaatimukset. Ettei vanhaa kalustoa vain suinpäin ja harkitsematta korjailla kuin mitä tahansa työkaluja. Pahimmillaan saatetaan tehdä myös korjaamattomia vahinkoja. Tyypillinen esimerkki on että jos aletaan harkitsematta kunnostamaan vaikka vanhaa paloautoa, auto pyritään helposti maalaamaan kuin uuden kaltaiseen kiiltoon, vaikka sillä olisi ikää ja historiaa takanaan jo puolensataa vuotta - tai enemmänkin.

On tärkeää että entisöinti tehdään pieteetillä, vanhaa kunnioittaen eikä peittäen. Niin, että esineen ikä ja pitkä käyttöhistoriakin on jollain tavalla aistittavissa. Yhteistyötä museoammattilaisten ja kokeneiden entistäjien kanssa kannattaa siis harrastaa. Museoon kuuluu myös että museoesineistä, niiden käytöstä ja vaiheista kerätään tietoa ja tarinaa talteen. Näin ne liittyvät osiksi laajempia kokonaisuuksia eivätkä jää vain mykiksi tavaroiksi.