spek.bonsait.fi
Pikkukuvia klikkaamalla saat näkyviin suuremman kuvan ja mahdollisen kuvatekstin.

Museo sai alkunsa vanhan kaluston entisöinnistä

Palomuseon pystyttämisen takana on vanhan kaluston entisöinnistä innostunut porukka Ekenäs fbk:n veteraaneja. Vanhan ajan malliin VPK:n vartiokomppaniaksi nimetyllä veteraaniosastolla on ollut jo vuosien ajan perinteenä kokoontua maanantai-iltapäivisin kunnostamaan vanhaa kalustoa. Tätä nykyä museon parissa touhuavat aktiivisimmin mm. Pekka Kaunisranta, Max Boström, Sten-Åke Holmberg ja Håkan Wendelin. Mukana ovat olleet myös mm. Kaj Bäckroos, Per Bärglund, Nils Degerlund ja Pentti Laurila. Veteraaniporukan vanhin jäsen on tätä kirjoitettaessa 94-vuotias Yngve Holmberg, joka on ollut mukana palokunnan touhuissa jo lähes 77-vuotta.

Innokkaan entisöintiharrastuksen lisäksi museon perustamisen mahdollistivat myös hyvät tilat VPK:n omistamassa kiinteistökompleksissa. Juuriltaan jo 1700-luvulta lähtöisin olevan entisen Hultmanin panimon rakennusryhmä Tammisaaren vanhan kaupungin tuntumassa tarjoaa sopivat puitteet vanhalle kalustolle ja museolle.

Vanhojen paloautojen päivä

spek.bonsait.fi

Messingistä valmistettu päällikön kypärä
1900-luvun alkupuolelta.

Palomuseon toimintaan on kuulunut myös (vuoteen 2006 mennessä) jo viitenä kesänä järjestetyt vanhojen paloautojen kokoontumisajot Tammisaaressa. Ohjelmassa on ollut mm. kaluston esittelyä yleisölle ja lauantain parhaaseen toriaikaan järjestetty äänekäs vanhojen paloautojen paraati kaupungin halki. Aluksi mukana oli enimmäkseen palokuntia ja veteraaniautoharrastajia Läntiseltä Uudeltamaalta ja sen ympäristöstä, mutta tapahtuma on laajentunut ja kaukaisimpia osallistujia on tullut jo Keski-Suomesta asti.

 

Yhteystiedot ja aukiolo:

Tammisaaren palomuseolla ei ole varsinaisia aukioloaikoja, ryhmävierailut ja tiedustelut:

Pekka Kaunisranta puh. 040-5335377
Museon käyntiosoite: Panimokatu 9
Postiosoite: Ekenäs FBK , Box 88, 10601 Tammisaari