spek.bonsait.fi

Kuusankosken
palomuseo

Sairaalanmäen kalliosuoja
Kansantie 45740
Kuusankoski

 
Pikkukuvia klikkaamalla saat näkyviin suuremman kuvan ja mahdollisen kuvatekstin.

Palotoimi osana teollisen Suomen historiaa

Kuusankosken palomuseon esineistö on pääosin peräisin Kymenlaakson palokunnista ja kalustoa mm. vanhempia ruiskuja ja kärryjä on aikanaan ollut kunnostamassa vanhempia tehdaspalokuntalaisia. Museossa painottuukin ennen kaikkea Kymenlaakson teollisuusyhdyskuntien palontorjunnan historia. Samalla kuitenkin on kyse myös teollisen Suomen palotoimen kehityksestä. Kymijokivarren vesivoiman äärelle aikanaan keskittyneen ja Suomen teollistumisen historiassa keskeisen metsäteollisuuden piirissä palontorjunnalla on ollut merkittävä sijansa. Riskit ja omaisuusarvot olivat suuria. Palonarkoja tehtaita, sahalaitoksia ja lautatarhoja. Suurteollisuus perusti palokuntia ja satsasi niiden kehittämiseen. Myös rahaa kalustohankintoihin oli eri mitassa kuin tavallisilla vpk:lla ja pienemmillä kaupunkipalokunnilla. Teollisuuden työläisistä koostuneet tehdaspalokunnat muodostuivat myös merkittäviksi tekijöiksi varsinaisten tehdasalueiden ulkopuolisen yhteisön turvana ja olivat vapaapalokuntien tapaan usein myös tärkeänä osana paikkakunnan sosiaalista elämää.

Yhtenä tämän historian jatkumona tehdaspalokunnat kuuluvat muun muassa Kuusankoskella ja sen lähiympäristössä yhä alueen ensilähdön palokuntiin.

Palomuseon ohella jotain alueen palokuntaperinteistä elää myös yhä järjestettävässä
lähiseudun teollisuuspalokuntien soihtukulkueessa. Vuosittain syyskuun viimeisenä viikonloppuna pidettävän kulkueen reitiltä sammutetaan katuvalot ja seutukunnan palokunnat marssivat Kuusankosken keskustan halki soihdut palaen. Tapaa kehutaan niin vanhaksi ettei kukaan enää edes muista milloin kulkue järjestettiin ensimmäisen kerran.
Tekeillä on myös Kuusankosken tehdaspalokuntien historiikki joka ilmestyy keväällä 2006.