spek.bonsait.fi
Pikkukuvia klikkaamalla saat näkyviin suuremman kuvan ja mahdollisen kuvatekstin.

Museon synty

Kuopion palokunnan vanhaa esineistöä ja perinnettä on ryhdytty tallentamaan 1970- luvulla. Museota edelsi paloasemalla pieni perinnekokoelmahuone. Runsaan kokoelman säilyminen on osittain jo 1980-luvulla eläkkeelle jääneen palomies Kosti Räisäsen ansiota. Pohjois-Savon palomuseohanke käynnistyi 1990- luvun puolivälissä palopäällikkö Jorma Westerholmin aloitteesta. Museolle saatiin tilat rajaamalla osa kalustohallista lasiseinällä ja ottamalla myös sen jatkona olevat väestönsuojatilat tulevan museon käyttöön.Näyttelytilan ulkoasu on suunniteltu arkkitehdin toimesta. Vanhan kaluston kunnostamiseen osallistui aktiivisesti yhdestä paloesimiehestä ja kolmesta palomiehistä koostunut työryhmä, sekä enemmän tai vähemmän myös muuta palokunnan henkilöstöä. Suurin osa käytännön rakennus- ja muutostöistä tehtiin palokunnan omana työnä. Muun muassa tyylikkäät lasivitriinit jalustoineen ovat palomies Pekka Heinin työtä.

Museo avattiin vuonna 2001.

Kokoelmat

Museon esinekokoelmassa on noin 1000 objektia. Esinekokoelmat kattavat Kuopion palotoimen keskeisiä kehitysvaiheita 1800- luvun lopusta aina 1980-luvulle saakka. Suurin osa kokoelmista on Kuopion palokunnan ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vanhaa esineistöä mutta joukossa on myös materiaalia muilta maakunnan asemilta sekä Kuopion VPK:lta. Kokoelmiin kuuluu mm. suurempaa ajoneuvokalustoa, erilaisia miesvoima- ja moottoriruiskuja, palo- ja pelastuskalustoa, työasuja ja kypäriä, sairaankuljetuksen ja ensihoidon välineistöä sekä väestönsuojeluorganisaation esineitä.

Esinekokoelma on luetteloitu ja digitoitu.

Valokuvakokoelman luettelointi- ja digitointityö on käynnissä. Kokoelmaan kuuluu arviolta noin 5000 kuvaa, joista vanhimmat ovat 1900- luvun alkuvuosikymmeniltä ja uusimmat pelastuslaitoksen toiminnan ajalta 2000- luvulta.