spek.bonsait.fi
Pikkukuvia klikkaamalla saat näkyviin suuremman kuvan ja mahdollisen kuvatekstin.

Edustava perusnäyttely

Palomuseon perusnäyttely kertoo palokunnan työstä ja elämästä ja keskiössä ovat autot ja kalusto, työasut sekä -välineet aina suurikokoisista ajoneuvoista pieneen taskulamppuun. Näyttelyssä voi tutustua myös Kuopion VPK:n toiminnan alkuvuosiin ja jo 1917 aloitettuun sairaankuljetustoimintaan ja siitä aikanaan kehittyneeseen 1970-luvun lopulla aloitettuun lääkäriambulanssitoimintaan. Päivystyshuoneessa on palomestarin työhuone sekä hälytyslaitteita. Museon perimmäisiä huoneita hallitsee suuri pienoismalli Kuopion torin ympäristöstä 1960- luvun asussa, palokunnan asut, palokunnan vesihuolto sekä erilainen raivauskalusto. Viimeinen teema liittyy talvi- ja jatkosodan Kuopion pommituksiin sekä väestönsuojeluun.

Esittelijöinä museossa toimivat kesäaikana Kuopion paloveteraanit ry:n jäsenet sekä ryhmävierailuilla miehistö.