spek.bonsait.fi
Pikkukuvia klikkaamalla saat näkyviin suuremman kuvan ja mahdollisen kuvatekstin.

Korson vpk:n kokoelma: Ruiskuja, rekiä ja "TT- Foordi...

Vantaalla toimivan Korson vpk:n kokoelma koostuu pääosin vanhasta hevosvetoisesta kalustosta, ja kahdesta museopaloautosta.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana toimivan vuonna 1925 perustetun vpk:n juuret ja osa museokokoelman kalustosta ulottuu seudun palokuntatoiminnan alkutaipaleille.
Pääradan varressa ja alkujaan Keravaan kuulunut Korso liitettiin vuonna 1954 silloiseen Helsingin maalaiskuntaan, nykyiseen Vantaan kaupunkiin. Tuolloin vpk teki sammutussopimuksen kyseisen kunnan kanssa. Noihin aikoihin Tuusulan kuntaan kuuluneessa Korson Vierumäessä toimi aikanaan myös Korson läntinen vpk -niminen palokunta. Sittemmin Vierumäkikin liitettiin Helsingin maalaiskuntaan ja Korson läntinen vpk päätyi lakkautetuksi, osan kalustosta ja miehistä siirtyessä Korson vpk:aan.

Nykyisen Korson vpk:n perinneharrastuksilla on vankka sija vpk:n toiminnassa ja jäseniä on myös mukana entisen Korson läntisen vpk:n perinneyhdistys ry. -nimisessä yhdistyksessä. Vanhaa kalustoa on kunnostettu talkoovoimin. Työssä on hyödynnetty vpk:laisten eri aloja edustavaa ammattitaitoa.

Yksi keskeisistä puuhamiehistä on Korson vpk:n puheenjohtaja Reijo Äikäs, joka on aktiivinen myös Uudenmaan pelastusliiton palokuntaveteraanitoiminnassa.

Aikanaan innokkaana perinnetouhussa on ollut myös jo edesmennyt vpk:n päällikkö Timo Helosvuori ja samaa henkeä ylläpidetään yhä palokunnan nykyisen päällikön Arto Niemisenkin johdolla. Reijo Äikäs kiteyttääkin koko touhun idean:

- Vaikka nämä perinnehommat ovat enemmän ukkojen puuhaa, meillä on nuoremmalle porukalle myös korostettu perinteen merkitystä ja vastakaiku on ollut positiivista, jopa kiinnostunutta. Mottona on ollut, että tulevaisuuden viisaus on siinä että tuntee myös menneisyyttä.